Oopperaa Muuramesaliin syyskuussa!
— ensi-ilta 11.9. 2026 —
Muurame Ooppera ry tuottaa syksylle 2026 Carl Ludvig Lithanderin (1777-1843) yksinäytöksisen, koomisen Säkkipillin soittaja -oopperan. Suomalaiset sukujuuret omanneen, Tukholmassa sekä Lontoossa toimineen säveltäjä C. L. Lithanderin oopperaa ei ole tiettävästi esitetty aiemmin kokonaisuudessaan ollenkaan, joten käsillä on teoksen kantaesitys! Oopperan sävellysvuosi on tuntematon, mutta se ajoittunee samalle aikakaudelle Lithanderin ensimmäisen oopperan (Lantara eli Maalari panttivankina) kanssa, joka on sävelletty Tukholmassa vuonna 1817. Nuotintajamme Jani Kyllönen on tehnyt merkittävän työn nuotintamalla tilauksestamme koko oopperan Tukholman arkistoista kaivetuista alkuperäislähteistä vuoden 2025 aikana.
Säkkipillin soittajan tulee Muupperalle ohjaamaan Muuramesaliin yksi Suomen tuotteliaimpia oopperaohjaajia, yli 140 oopperaproduktiota tehnyt ohjaaja Ville Saukkonen. Saukkonen on visioinut harmoniselle klassismin aikakaudelle musiikillisesti sijoittuvan teoksen poikkeukselliseen miljööseen ohjattuna, varsin yllätyksellisin henkilöhahmoin..! Tervetuloa näkemään syyskuussa, ovatko kreivittären hovissa kaikki sitä, mitä väittävät, ja kuka saakaan lopulta armaansa omakseen!
Lithanderin Säkkipillin soittaja nähdään Muuramesalissa syyskuussa 2026 (ensi-ilta 11.9.2026). Varsinainen harjoituskausi käynnistyy jo kesällä 2026.

