Laatua kevyesti

kuva: Marianne Hautsalo

Laadukasta musiikkia ilman turhaa pönötystä!

Muuppera – Muurame Ooppera ry on vuodesta 2019 toiminut keskisuomalainen yhdistys, jonka tarkoituksena on tuoda oopperaa ja muuta klassista musiikkia helpommin saataville sekä antaa esiintymismahdollisuuksia alueen laulajille, musiikin harrastajille sekä uraansa aloitteleville laulajille. Muupperan ensimmäinen suurempi produktio toteutettiin vuonna 2020, jolloin esitettävänä oli Arthur Sullivanin The Zoo -pienoisooppera. Pohjan neiti, 2024, oli Muupperan toinen suurtuotanto. Kolmas suuri tuotanto, Säkkipillinsoittaja, saapuu Muuramesalin lavalle loppukesällä 2026.

Muuppera toteuttaa klassisen laulumusiikin konsertteja ja oopperaproduktioita kotilavallaan Muuramesalissa sekä muualla Keski-Suomen alueella. Muuramen kunta on tukenut ja näin ollen mahdollistanut yhdistyksen toimintaa sen perustamisesta saakka. Muuppera tekee yhteistyötä myös Muuramen ja Jyväskylän seurakuntien kanssa.

Oopperatuotannot

Muupperalla on takanaan kaksi suurtuotantoa: Oskar Merikannon Pohjan neiti, 2024, sekä Arthur Sullivanin The Zoo -pienoisooppera, 2020. Seuraava suurtuotanto, Carl Ludvig Lithanderin Säkkilippinsoittaja, saa ensi-iltansa 11.9. 2026.

Konsertit

Muupperan perinteeksi on muodostunut vuosittainen joulukonsertti sekä rakkauslaulujen konsertti kesäisin. Pyrimme jatkuvasti keksimään uusia tapahtumia ja tuomaan kaunista musiikkia yhä useamman kuulijan iloksi.

Tilausesiintymiset

Esiinnymme myös tilauksesta!
Meiltä saat laulajia soolona, duona tai ensemblena toiveidesi mukaan. Tilaamalla meidät juhliesi viihdyttäjiksi tuet Muupperan toimintaa. Tutustu laulajiimme ja ota yhteyttä!

Halu tehdä musiikkia yhdisti

Muupperan perustajat löysivät yhteisen halun päästä tekemään jännittäviä projekteja, haastaa itsensä ja tarjota paikka kehittyä turvallisessa ympäristössä. Kuva yhdistyksen suunniteluseminaarista.

Toimihenkilöt 2026

Timo Siltala, puheenjohtaja
Mari Ahonen, varapuheenjohtaja
Satu Pirnes, sihteeri
Marissa Kalmbach, rahastonhoitaja

Päätös yhdistyksen perustamisesta varmistui elokuisella purjehdusreissulla Keski-Suomessa. Upeassa säässä nautittiin kesän rippeistä, ”ryhmäydyttiin” ja suunniteltiin tulevaa. 

Yhdistyksen perustajat ovat tutustuneet Jyväskylän monipuolisen musiikkitarjonnan tiimellyksessä. Jyväskylän Oopperan Carmenin harjoitusten ja esitysten sekä myöhemmin JAMK:n Konttorioopperan myötä porukka tiivistyi. Aloimme suunnittelemaan ja toteuttamaan omia esiintymisiä.

Joulukuussa 2018 järjestimme joulukonsertin Kuokkalan kirkkoon, minne löysi mukavasti kuulijoita. Kuokkalan kirkossa pääsimme myös laulamaan Heinrich Schutzin Seitsemän sanaa ristillä -pienoispassion solisti- ja kuoro-osuudet jousiorkesterin säestäessä. Näistä innostuneena koimme, että tilausta konserteille ja produktioille löytyy sekä yleisön että esiintyjien keskuudessa, ja aloimme suunnittelemaan oopperayhdistyksen perustamista. Yhdistys perustettiin syksyllä 2019.

Muuppera täydentää alueen oopperakenttää ja piristää musiikkitarjontaa! Pyrimme jalkautumaan Jyväskylästä ja Muuramesta myös lähikuntiin vieden oopperaa, klassista musiikkia sekä kevyempääkin ohjelmistoa kaupunkikeskusten ulkopuolelle. 

Yhdistyksen toimintasuunnitelma on laadittu syksyllä 2019 ja olemme muokanneet sitä vuosittain myös yleisöltä saatuja toiveita kuunnellen.

Toivotamme kaikki sydämellisesti tervetulleiksi tapahtumiimme!